Voi APUA tätä päivää!

Aamulla huomasin, että Aslan ja Caspian olivat pudottaneet kaksi Arabian matalaa muumileipälautasta lattialle ja molemmat olivat menneet rikki. Niitä ei edes saa enää kaupasta, koska niiden tuotanto on lopetettu. Sattui vielä niin huonosti, että kyseessä olivat ne just mun lempparilautaset: vaaleanpunainen "Rakkaus" ja vihreä "Tiuhti ja Viuhti". Harmittaa vieläkin vaikka on jo ilta. Mikä alku aamulle.

Varasin aamulla Samulle tunnin hänen aamutoimiinsa. Niihin kuului vessassa käyminen, pukeminen ja aamupalan syönti. Olin katsonut vaatteet valmiiksi ja tehnyt aamupalan, joka odotti pöydällä lautasella. Reppu oltiin pakattu jo edellisenä iltana. Simolla meni näihin hommiin 20 min., mutta Samu sai vetkuteltua kokonaisen tunnin, vaikka tunnin aikana koko ajan hoputin häntä. Mikä kestää noin kauan? Lopulta mun oli pakko itse ottaa auto, että ehdin kokoukseen.

Kun saavuin paikalle, muut kokouksen osallistujat uivat kahvissa :-D Emännän tuoma termari oli tehnyt lakon ja sitä oli yritetty saada toimimaan monen henkilön toimesta. Lopulta kahvia oli kaadettu väärältä reunalta ja suurin osa kahvista oli pöydällä. Istuin kokouksessa ja se venyi. Siitä syystä seuraava palaveri pääsi alkamaan myöhässä (osittain samat osallistujat) ja kutistui puoleen tuntiin. Palaverin toinen osapuoli ilmoitti ettei ehdi katsomaankaan iltapäivän kokoukseen tarvittavia osavuosikatsauksia, vaan mun on ehdittävä tekemään neljän työalan paperit yksin. Sen myötä sain sanoa hyvästit lounastauolle. Mietin huoneeseen kävellessäni kuinka ihmeessä ehtisin näiden raporttien lisäksi valmistelemaan muut kokousasiat ja soittamaan lukuisia nimikkolähettisopimuksiin ja missioon liittyviä puheluita ja tekemään aamun palaverissa sovitut muutokset painoon meneviin missioflaiereihin ja soitella kaikki sovitut tahot läpi. Mahdotonta. Olin alunperin ajatellut laittaa kirjekuoret valmiiksi huomenna postiin lähteviin pariin sataan kutsuun. Kutsujen sisältö odottaa vielä johtoryhmän huomista hyväksyntää, mutta siitä ajatuksesta luovuin suosiolla. Niitä en ehtisi millään.

Kun pääsin työhuoneeseeni puhelin alkoi piipittää ja soida ja sähköposti tukkeutua. Lisäksi ovellä pyöri jatkuvasti henkilökuntaa ja luottamushenkilöitä kyselemässä joko kirkkohallitukselta on tullut tieto seurakuntarakenneuudistuksen muodosta, tuleekö yhtymä vai yksi seurakunta. Kirkkohallitus tuntui panttaavan tätä kuumaa tietoa, eikä sitä tullut ollenkaan siihen mennessä kun lähdin kolmeksi seuraavaan kokoukseen. Itsekin kävin muutaman minuutin välein katsomassa sähköpostini ja mulla oli ruudulla valmis sähköpostitiedote asiasta lähdössä pikkutäydentämistä vaille valmiina.

Niin kuin ne kolme tuntia kokousten välissä eivät olisi olleet tarpeeksi kiireisiä muutenkin, eräs JUST nyt ja VAIN nyt kaupungissa oleva henkilö, jonka kanssa meillä oli missiobisneksiä, pamahti sisään ja hänellä tuntui olevan kymmeniä asioita, joihin halusi vastauksia. Sinne hurahti melkein tunti. Hänen asiansa olivat tärkeitä ja tuntuu että ollaan kaiken kanssa myöhässä. Me ei alunperin saatu hallinnossa läpi projektisihteeriä missiolle, joten tämä ei ole oikein kenenkään asia. Mun päälle hommat kaatuu eniten, mutta minäkään en voi joka asiaa hoitaa. Tosin nyt alkaa enemmän ja enemmän tuntua siltä että tämä on just mun asia eikä kenenkään muun.

Saavuin iltapäivän kokoukseen taas 10 minuuttia myöhässä. Tämä oli sovittu asia ja olivat aloittaneet kahvin juonnilla ja alkuhartaudella. Toin uunituoreet lämpimät monisteniput pöydälle ja otin itselleni kahvia, leivän ja mustikkatassun.

Kokous loppui klo 17.15 ja sillä välillä tieto seurakuntarakenneuudistusasiasta oli vihdoin tullut ja kaikki tuutit täynnä uteliaita kysymyksiä. Kokouksen jälkeen tein vielä tiedotteen asiasta valmiiksi ja lähetin eteenpäin. Yks työkaveri kävi sanomassa ovellani että on jumittanut monistuskoneen.

Kotimatkalla kävin ostamassa Samulle lahjan ja kaupasta kakun ja herkkuja. Ulkoilutin koirat, täytin Samun paperit koulua varten. Niitä tulee monta päivässä ties mitä rekistereitä varten. Yhdessä paperissa kysytään lupaa valokuvaukseen, toisessa tietoja terkkarille, kolmannessa osallistumista syyskirkkoon, neljännessä osallistumisesta vanhempainiltaan, vielä yksi koulun oppilasrekisteriä varten, jne jne jne. Kirjoihin täytyy saada kontaktimuovit molemmille pojille eivätkä he niitä itse saa kontaktimuovilla pällystettyä. Odotimme poikien kanssa Kallea kanssamme juhlimaan Samua. Kalle ei muista koko asiaa, vaan näprää kuistilla. Lopulta se tuli ja lauloimme sekasortoisen keittiön keskellä kynttilöiden palaessa kolmella kielellä Samulle ja Samu avasin lahjan iloisesti paperit lattialle heittäen.

Iltapalan ja herkkujen jälkeen pojat kävivät kierroksilla eivätkä halunneet nukkumaan. Nyt on viimein hiljaista! Nyt päällystämään se Samun viimeinen kirja ja sen jälkeen pakkaamaan omia vaatteita huomeniltaista reissua varten. Siis huomenna laivalla Ruotsiin ja kohti Vadstenaa työporukan kanssa. En tiedä millaisia päiviä muilla on, mutta mulle tämä päivä oli melkein liikaa. Huomisesta ei ole luvassa juurikaan rauhallisempaa työtahdin suhteen, koska perjantain olen poissa ja tällä viikolla täytyy vielä monta asiaa saada eteenpäin.