Niin kovin h-u-o-l-i-s-s-a-a-n

Meidän Valtteri-kissa on sairastunut johonkin yön aikana. Oli oksennellut yöllä ja aamulla sain etsiä koko talosta missä Valtteri on. Ei tullut kun avasin ruokapurkkia eikä tullut kun kutsuin. Löysin sängyn alta ja kun otin syliin, murisi ja maukui mulle (koko ajan niin kauan kun pidin sylissä. Ei siis ollut hyvä olla. Ei ollut putsannutkaan itseään oksentelun jälkeen kunnolla. Kuivettunutta vaahtoa oli suupielissä ja partakarvoissa. Ei maistunut ruoka - ei edes kinkku - ja on vaisu. Kehrää kyllä kun silittää ja jaksaa nostaa päätään, mutta makoilee vaan. Ja sitä paitsi kehrää vaimeasti koko ajan yksinkin ollessaan, mitä se ei yleensä tee. Ja kissahan sairastaessaankin kehrää paljon rauhoitellakseen itseään. Jotakin siis on...

Rasmus-kissa lähti keväällä samoin oirein (oli pitkälle levinnyt syöpä vatsaontelossa) viimeiselle matkalleen - tosin Rasmuksella oli vielä astetta jos kahtakin rajummat oireet ja oli voimattomampi, eli olemme vielä toiveikkaita Valtterin suhteen jos tämä olisi vain jotakin kissojen vatsatautia. Valtteri on hyvin voinut saada jonkun tartunnan ulkoa kun liikkuu ulkona päivittäin. Meillä on eläinlääkäri klo 14 tänään. Valtteri on Rasmuksen veli, joten alttius samantyyppisiin tauteihin on perinnöllistä. Se tietenkin lisää meidän huolta :-( Ei pitäisi ennakoida, voi hyvin olla että Valtterilla ei ole mitään sen vakavampaa. Sillä on kerran muutama vuosi sitten ollut joku vatsatauti jossa menetti kansa ruokahalunsa ja oli vaisu, mutta en muista että olisi oksennellut.

...Rasmusta kaipaan vieläkin. Ikävä tulee tietyissä tilanteissa aaltoina. Jos nyt Valtterille tapahtuisi sama, niin olisin ihan poissa pelistä joka suhteessa varmasti jouluun saakka. Rasmuksen poismenon jälkeen kesti kuukauden ennen kuin sain millään tasolla elämästä ja edes arjesta kiinni. Päivät töissä meni ihan kuin sumussa - vaan selviytymiseen ja rutiinien hoitamiseen. Jotkut selviävät tällaisista jutuista muutamassa päivässä, minä en.

...Mulla olisi ollut tänään Dilbertin kanssa toko-koe mutta ei musta nyt ole siihen. Kalle olisi voinut mennä eläinlääkäriin, mutta nyt me ei voida edes jättää poikia ell:n ajaksi yksin kotiin, kun nekin on niin huolissaan ettei niitä voi siinä mielentilassa jättää kotiin hetkeksikään yksin. Toivottavasti parin tunnin pästä eläinlääkäri osaa sanoa jotakin ja ei ole mitään vakavaa...