Rohkaisun tarpeessa?

Löysin aivan ihanan kirjoituksen Max Lucadon kirjasta Hengähdä hetkeksi. Olen ollut itse niin monesti tässä tilanteessa. Mitä jollakin toisella on, on rohkaissut ja innostanut - hengellisessä mielessä - ja olen yltänyt johonkin, mihin en ilman tuon ihmisen vaelluksen esimerkkiä olisi laisinkaan kyennyt. Filippiläiskirjeessäkin Paavali kehottaa meitä myös imitoimaan mm. itseään vaelluksessamme. On siis ihan luvallista löytää voimaa vaellukseensa arjen uskonsankareitemme lähellä heidänkin esimerkkiään seuraten. Kääntöpuolena on että "huono seura hyvät tavat turmelee." Ei siis ole yhdentekevää kenen seurassa aikaamme vietämme. Samasta syystä tiedostan miksi on niin tärkeää viettää aikaa Kristuksen kanssa - että tulisimme enemmän ja enemmän Hänen kaltaisikseen. 

"Kirkossamme kävi kerran eräs oopperalaulaja. Emme tienneet hänen koulutetusta äänestään. Ei smokkia, ei smokkivyötä, ei silkkisolmiota. Hänen ulkoasunsa ei herättänyt huomiota, mutta hänen äänensä totisesti herätti. Hän istui minun takanani. Hänen vibratonsa pani tekohampaat tärisemään ja kattotuolit heilumaan. Olin hetken äimistynyt. Hän yritti pidetellä ääntään, mutta miten tuuba voisi piiloutua huoneeseen, joka on täynnä piccolo-huiluja? 

...seuraavaan säkeistöön päästyä minäkin aloin innostua. Hänen äänensä voiman rohkaisemana minäkin aloin laulaa kovempaa ja innokkaammin. Hänen voimansa toi minun parhaat kykyni esiin.

Oletko rohkaisun tarpeessa? Toisen ihmisen rohkeus ja voima tarttuu ja saattaa muuttaa omaa tapaasi laulaa tai elää - myös uskonelämässä. Eikö vielä enemmän Taivaan Baritonin kanssa vietetyt hetket muuta elämääsi? Hän voi näyttää arkipäiväiselä kuin naapurin äijä, mutta annahan olla kun näet mihin hän pystyy. Muutama hänen kanssaan laulettu laulu saattaa muuttaa omaa laulamistasi lopullisesti."

(Max Lucado: Hengähdä hetkeksi)