Iltateellä hajuaistini kanssa

Nämä olivat toistaiseksi viimeiset teekupilliset hajuaistini seurassa. Alkukesän jyllännyt flunssa on vienyt hajuaistini kokonaan ja iso riski on, että se ei ikinä palaudu. Teenautinnosta 90 % perustuu hajuaistiin. Miten tähän oikein sopeutuu.... ikinä? Toiseksi eniten mietin sitä miten jaksan suhtautua niihin, jotka tyystin vähättelevät asian suuruutta. Tämä ON oikeasti suuri asia.

Jonkun verran mietin tulevaa ja hajutonta maailmaa. Muistanko enää kohta miltä ruusu tai kanelipulla tuoksuu - tai mistä tiedän koska ruoka on pilaantunut? Ruokaa voi laittaa vaan tiukasti ohjeita seuraten koska makuaistikin on tämän myötä heikentynyt ja maistaa lähinnä perusmaut. Yrttimausteet ovat samaa ruohoa kaikki suussani.

Yritän laskea tämän onnettomuuden siunauksia:
-Jos menen bussissa istumaan nuhruisen näköisen laitapuolen kulkijan viereen, en tiedä kuinka pahalta hän mahdollisesti haisee.
-Ei tarvitse myöskään pidellä nenää mennessään vessaan toisten jälkeen...
-Voin putsata kissanhiekkalaatikon ja pennun kakat ilman ongelmia.

Työterveyslääkäri ei ole vielä heittänyt hanskoja tiskiin, mutta mitään kovin konkreettistakaan ei tunnu olevan, millä aistin palautumista voisi edesauttaa. Kortisonisuihketta ja edelleen rukousta ja sitten odotellaan rauhassa mitä tapahtuu kun flunssavirus on kokonaan väistynyt. Jos en saa hajuaistiani takaisin, voisinko saada viettää yhden päivän koirana?

 

Hanne ja "Karibian aurinko" Greengaten ihanasta kupista.

 

Tämän kesän ehdottomasti paras lukuelämys: Tullian Tchividjianin "Yksisuuntaista rakkautta".
Kirja, josta täytyy kertoa heti kavereillekin! :-) No ei, mutta ihan mullistavia armon sanoja.

Alkukesän flunssa toi jotakin hyvääkin, milloin muulloin olisin ehtinyt lukea kirjoja ja istua aloilleni ihan rauhassa. Kuvassa näkyvän Armo-kirjan lisäksi Judah Smithin "Jeesus on_______" oli mahtava.